Valitse sivu

Aallon Group Oyj:n listautumisanti 2019

Aallon Group Oyj:n First North -listautumisanti

Aallon Group Oyj:n (”Aallon Group” tai ”Yhtiö”) listautumisanti Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle (”First North”) on päättynyt. Listautumisannin merkintäaika alkoi 25.3.2019. Listautumisanti ylimerkittiin moninkertaisesti, minkä johdosta Yhtiön hallitus päätti listautumisannin ehtojen mukaisesti keskeyttää Yleisö-, Instituutio- ja Henkilöstöannin merkintäajan 29.3.2019 kello 16.30.

Listautumisannissa Yhtiö tarjosi merkittäväksi yhteensä 950 000 Yhtiön uutta osaketta (sisältäen listautumisannin ehtojen mukaisen 150 000 uuden osakkeen lisäosake-erän täysimääräisesti).

Yleisöannin hyvin merkittävän ylimerkinnän johdosta Yhtiön hallitus päätti korottaa Yleisöannin kokoa 305 000 osakkeeseen eli noin 118 prosentilla käyttämällä lisäosake-erän kokonaisuudessaan Yleisöantiin sekä lisäksi siirtämällä 15 000 osaketta Henkilöstöannista Yleisöantiin. Näin ollen listautumisannin toteutunut allokaatio oli seuraava:

  • 305 000 osaketta yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa (”Yleisöanti”)
  • 460 000 osaketta institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja kansainvälisesti paikallisiin säännöksiin perustuvien vaatimusten täyttyessä (”Instituutioanti”)
  • 185 000 osaketta Yhtiön ja sen tytäryhtiöiden työntekijöille ja Yhtiön sekä Yhtiön tytäryhtiöiden hallitusten jäsenille (”Henkilöstöanti”)

Yleisö- ja Instituutioannin merkintähinta oli 6,60 euroa osakkeelta ja Henkilöstöannin merkintähinta 5,94 euroa osakkeelta.

Kaupankäynti Aallon Groupin osakkeilla alkoi Nasdaq First North Finland -markkinapaikalla 8.4.2019. Osakkeiden kaupankäyntitunnus on AALLON ja ISIN-tunnus on FI4000369608.

Alexander Corporate Finance Oy toimi listautumisannin pääjärjestäjänä ja merkintäpaikkana sekä toimii First North Finland -markkinapaikalla Yhtiön hyväksyttynä neuvonantajana www.alexander.fi/acf.

Yhtiöesittelytilaisuus

Aallon Group järjesti yhtiöesittelytilaisuuden Helsingissä tiistaina 26.3.2019.

Katso tallenne yhtiöesittelytilaisuudesta alta.

Tärkeitä päivämääriä

Merkintäaika alkoi 25.3.2019 klo 9.30
Merkintäaika keskeytettiin 29.3.2019 klo 16.30
Listautumisannin tulos julkistettiin 1.4.2019
Uudet osakkeet kirjattiin arvo-osuustileille 5.4.2019
Ensimmäinen kaupankäyntipäivä First Northissa 8.4.2019