Valitse sivu
Tilitoimisto Aallon Group Oyj:n hallitus on päättänyt uudesta osinkopolitiikasta, joka vastaa yhtiön strategisia kasvutavoitteita ja siirtymistä IFRS-raportointitapaan.

AALLON GROUP OYJ Yhtiötiedote 15.6.2023 klo 9.35

Uuden osinkopolitiikan mukaan Aallon Group Oyj pyrkii maksamaan tasaista, kasvavaa osinkoa. Voitonjaon edellytykset arvioidaan vuosittain niin, ettei voitonjako vaaranna yhtiön strategiassa asetettuja kasvutavoitteita tai muita yhtiön taloudellisia tavoitteita.

Aallon Group Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Tapani Aalto:

Siirtyminen FAS-tilinpäätöskäytännöstä IFRS-tilinpäätöskäytäntöön sai aikaan tarpeen päivittää myös julkistamamme osinkopolitiikka. Uusi osinkopolitiikkamme ottaa huomioon sekä IFRS-raportointiin siirtymisen seurauksena parantuneen tuloksen että yhtiön kasvustrategian mukaisten investointien rahoittamisen.

Merkittävä osa osakkaistamme on entisiä tilitoimistoyrittäjiä ja pitkäaikaisen sijoituksen yhtiöömme tehneitä sijoittajia, jotka arvostavat osakkeen arvonnousun lisäksi osakkeen tuottamaa jatkuvaa kassavirtaa. Tarkoituksemme on jatkaa aikaisempaa linjaamme, jonka mukaisesti jaettava osinko pysyy vakaana ja sitä pyritään mahdollisuuksien mukaan tasaisesti kasvattamaan. Osingonjakoehdotusta tehdessään hallituksen tulee osinkopolitiikan mukaisesti ottaa huomioon, ettei ehdotettu osingonjako vaaranna yhtiön kasvu- ja muiden taloudellisten tavoitteiden saavuttamista.”

Aiemman osinkopolitiikan mukaisesti Aallon Group Oyj:n tavoitteena oli jakaa osinkoina vähintään 50 prosenttia yhtiön osakekohtaisesta tuloksesta.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Ari Kelloniemi
puh. 040 088 3371

Hyväksytty neuvonantaja
Aktia Alexander Corporate Finance Oy
puh. 050 520 4098

Jakelu:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
aallongroup.fi

———————————————

Tilitoimistoni.

Aallon Group Oyj on työntekijöidensä, asiakkaidensa ja omistajiensa oma tilitoimisto. Tämä strategiamme ydinajatus kulminoituu Aallon sloganiin ”Tilitoimistoni.” Se on rohkea lausahdus, johon tiivistyy se peräänantamaton ylpeys ja tyytyväisyys, jota me kaikki haluamme kokea työnantajaamme, tilitoimistokumppaniamme ja omistamaamme yritystä kohtaan.

Olemme noin 400 henkeä työllistävä täyden palvelun taloushallinnon kumppani.

———————————————