Valitse sivu

Budjettityökalu – tukea suunnitelmalliseen päätöksentekoon

Budjetointi ja tulevan ennakointi ovat tärkeitä peruspilareita liiketoiminnalle, ne ohjaavat yritystä oikeaan suuntaan. Vaikka ajatuksena budjetointi voi aiheuttaa harmaita hiuksia, sen ei suinkaan tarvitse olla vaikeaa. Helppokäyttöisellä budjetointityökalulla laadit kätevästi budjetin, joka auttaa tekemään taloudellisesti perusteltuja päätöksiä, keskittämään rajalliset resurssit oikein ja ohjaamaan toimintaa kohti tavoitteitasi.

Pyydä tarjous

Budjetointi on helppoa kun käytössäsi on oikeat työkalut

Jokaisen yrityksen olisi tärkeää budjetoida, seurata talouden kehitystä ja suunnitella tulevaa, tavalla tai toisella. Jos yritystä johdetaan vain historiaan pohjautuvan tiedon perusteella tai tuntumalla, ei käsitys yrityksen tilanteesta ja tulevaisuuden suunnasta välttämättä ole realistinen – näkyvyys yrityksen talouskehitykseen puuttuu. Voi olla, että tavoitteena on kasvu, mutta sen muuttaminen konkretiaksi ei onnistu.

Budjetti ei ole virallinen määrämuotoinen dokumentti eikä budjetointiin ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa, mutta hyvät työkalut ja ohjelmistot voivat tehdä siitä sujuvampaa sekä varmempaa. Jos budjetti laaditaan manuaalisesti esimerkiksi Excel-taulukkoon, voi vertailu toteumiin olla hidasta ja virhealtista. Hyvä budjetoinnin työkalu ja systemaattinen tekeminen tuovat ennustettavuuteen luotettavuutta. Parhaimmillaan budjetti ja jatkuva seuranta ohjaavat toimintaa, ja auttavat tekemään järkeviä ratkaisuja myös epävarmassa ja muuttuvassa tilanteessa.

Kätevä työkalu tuo kirjanpidossa tuotetun datan helppolukuiseen muotoon, reaaliaikaisesti. Raporteista voi helposti tutustua keskeisimpiin avainlukuihin ja porautua tarpeen mukaan aina syvemmälle siihen, mistä luvut muodostuvat ja mitä niiden taustalla on. Budjetointityökaluun kuuluvat sinulle räätälöidyt raportit kuten: Visuaalinen tulos ja tase, yhtiön avainluvut, raportointi ja budjetointi laskentakohteittain, tilikauden ennuste, pitkän tähtäimen ennuste sekä vertailuraportit ennusteiden, budjetin ja toteuman välillä. 

Miksi ottaa käyttöön  budjetointityökalu?

  • Helpottaa tulevaisuuden suunnittelua
  • Auttaa johtoa päätöksenteossa
  • Pääset seuraamaan visuaalisilta raporteilta taloutesi lukuja reaaliajassa
  • Valmiit visuaaliset raporttipaketit tekevät luvuista helposti ymmärrettäviä ja auttavat tilanteen esittämisessä sidosryhmille
  • Järjestelmä on helppokäyttöinen ja palveluun kuuluu käyttöönoton lisäksi koulutus

Säännöllinen budjetointi ja yrityksen tilanteen seuranta ohjaavat tekemään järkeviä ratkaisuja tulevaan. Budjetointityökalumme käyttöönotto on helppoa ja saat meiltä kattavan koulutuksen työkalun käyttöön. Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Budjetointityökalumme tarjoaa sinulle selkeän näkymän talouden kehitykseen ja työkalut ammattimaiseen budjetointiin

Miksi budjetointi on tärkeää jokaiselle yritykselle?

Jotta ymmärretään, mikä yrityksen tilanne on, mitä tavoitellaan ja mihin suunta näyttäisi nyt menevän, on jokaisen yrityksen tärkeää budjetoida ja tehdä säännöllistä talouden seurantaa, tavalla tai toisella. Budjetointi ja säännöllinen seuranta auttavat ohjaamaan toimintaa ja tekemään järkeviä ratkaisuja tulevaa varten. Ennakoimalla voidaan myös tarvittaessa kääntää kurssia ajoissa. Budjetointi ja talouden seuranta tukevat riskienhallintaa, antavat paremman näkymän yrityksen talouskehitykseen ja auttavat kehittämään liiketoimintaa oikeaan suuntaan.

Miten budjetoinnista tehdään helppoa ja jatkuvaa?

Hyvä budjetoinnin työkalu tukee jatkuvaa seurantaa ja auttaa hahmottamaan yrityksen tilanteen suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Automatisoitu järjestelmä helpottaa seurantaa, tuo ennustettavuuteen luotettavuutta ja minimoi manuaalisten virheiden riskit. Kun talouden lukuja ja tavoitteiden toteutumista seurataan säännöllisesti ja reaaliaikaisesti, tarvittaessa voidaan reagoida tai muuttaa kurssia ajoissa. Kun käytössä on helposti ymmärrettävä työkalu, on toteuman seuranta ja vertailu budjettiin helppoa. Budjetointi on parhaimmillaan jatkuvaa tekemistä, joka ohjaa liiketoimintaa oikeaan suuntaan.

Harkitsetko taloushallinnon  ulkoistamista? Lue oppaasta, mitä kumppania valitessa kannattaa huomioida!

Luotettava tilitoimisto on yksi yrittäjän tärkeimmistä kumppaneista. Lataa opas, jossa kerromme, mistä tunnistat toimivan taloushallinnon kumppanuuden.

Niin ensimmäistä tilitoimistoa kuin uutta taloushallinnon kumppania etsiessä on tärkeää löytää itselleen sopiva kumppani.

Tämä opas on tarkoitettu kaikille yrittäjille ja liike-elämän toimijoille tueksi taloushallinnon kumppanin valintaan.

Opas tilitoimistokumppanin valintaan

Artikkeleita talouden johtamisesta

Yrityksen tilinpäätös lähestyy – mitä voi ja kannattaa vielä tehdä?

Yrityksen tilinpäätös lähestyy – mitä voi ja kannattaa vielä tehdä?

Loppuvuosi tarkoittaa monesti yritykselle tilinpäätöksen lähestymistä. Mitä käytännön asioita on muistettava hoitaa ennen tilinpäätöstä, milloin ... Lue koko juttu»

7 asiaa, jotka jokaisen yrityksen kannattaa tarkistaa taloudestaan loppuvuodeksi

7 asiaa, jotka jokaisen yrityksen kannattaa tarkistaa taloudestaan loppuvuodeksi

Syksyn tullen on hyvä hetki tarkastella yrityksen taloutta. Ollaanko oikealla linjalla kohti tavoitteita, joita alkuvuodesta on asetettu vai ... Lue koko juttu»

Varaudu kesälomakauteen ja varmista kassan riittävyys

Varaudu kesälomakauteen ja varmista kassan riittävyys

Kesä on useimmiten tavalla tai toisella poikkeusaikaa, yrityksen toimialasta riippumatta. Varautuminen ennakoiden kannattaa, jottei kesäaika ... Lue koko juttu»

Miksi jokaisen yrityksen kannattaa budjetoida ja ennakoida tulevaa?

Miksi jokaisen yrityksen kannattaa budjetoida ja ennakoida tulevaa?

Kun budjetointi ja talouden säännöllinen seuranta ovat rutiinia, on näkymä yrityksen talouskehitykseen selkeä. Liiketoimintaa viedään varmemmin ... Lue koko juttu»

Kaipaatko apua budjetointiin ja tavoitteiden asettamiseen?

Helppo budjetti -palvelu on paitsi helppokäyttöinen työkalu, myös palvelu ja jatkuva taloushallinnon ammattilaisen tuki. Haluatko kuulla lisää? Ota rohkeasti yhteyttä tai jätä meille yhteydenottopyyntö!