Vero-optimointi
Verotusta optimoimalla yrityksen ja sen omistajan verotukseen voidaan vaikuttaa siten, että kokonaisverotusaste on mahdollisimman edullinen. Kun me autamme vero-optimoinnissa, palkan ja osinkojen maksaminen yrityksessäsi onnistuu verotehokkaimmalla tavalla. Ota yhteyttä, niin selvitetään, mikä olisi paras tapa maksaa Sinulle korvausta työstäsi.
Vero-optimoinnilla löydetään verokustannusten kannalta yrittäjälle paras ratkaisu
Yritysten ja yrittäjien maksamat verot ovat merkittävä tukipilari yhteiskuntamme toiminnan ja palveluiden rahoittamisessa. Yrittäjän kokonaisverotus eroaa normaaliin ansiotyöhön kohdistuvasta verotuksesta kuitenkin muun muassa siten, että yrittäjä joutuu itse määrittelemään oman kompensaatiotasonsa muun muassa yrityksen maksukyvyn huomioiden.
Omistajayrittäjä voi nostaa omaan elämiseensä tarvitsemansa rahan joko osinkona tai palkkana. Se, kumpi vaihtoehto on yrittäjälle itselleen verotuksellisesti kannattavampi, riippuu monista seikoista.
Vero-optimoinnin tavoitteena on ennakoida eri varojenjakotapojen veroseuraamukset ja pyrkiä vaikuttamaan siihen, että yrittäjä voi nostaa varallisuutta yrityksestään lakien ja säädösten määrittelemällä tavalla mahdollisimman edullisin verokustannuksin.
Vero-optimointipalvelussa selvitämme yhdessä, mikä sinulle yrittäjänä on kannattavin tapa nostaa yrityksestä rahaa. Laskelma tehdään uusimman lainsäädännön mukaisesti, yrityksen tilikauden viimeisimpiä lukuja käyttäen. Laskelmalla saadaan selville, mikä on verotehokkain yhdistelmä palkan ja osinkojen maksamiseen.
Vero-optimoinnissa lähdetään aina liikkeelle yrittäjän omasta edusta ja siitä, mikä yrittäjän rahantarve on. Seuravaksi kartoitetaan, paljonko yrityksestä on mahdollista nostaa varoja, miten niitä voidaan nostaa ja millaisia veroseuraamuksia siitä aiheutuu.
Vero-optimointi palveluna sisältää:
- Lähtöanalyysi perustuen yrittäjän toivottuun ansaintatasoon
- Osingonnostomahdollisuuksien sekä osinkoon kohdistuvan verotuksen selvittämisen
- Palkanmaksuun kohdistuvan verotuksen selvittämisen
- Ajantasaisen lainsäädännön huomioinnin
- Laskelman verotehokkaimmasta palkan ja osingonmaksun yhdistelmästä
Varmistu siitä, että toimintatapasi on verotuksen kannalta kustannustehokkain.Verotukseen erikoistuneet asiantuntijamme neuvovat yrittäjäasiakkaitamme laaja-alaisesti verotuksen eri kysymyksissä. Ota yhteyttä omaan yhteyshenkilöösi tai pyydä tarjous.
Meillä sinua palvelee joukko kokeneita talouden ja verotuksen asiantuntijoita – Anna ammattilaistemme huolehtia veroasiasi kuntoon!
Talouden ammattilaisina ja kumppaninasi meidän tehtävämme on huolehtia, että talousasiasi on hoidettu kokonaisvaltaisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Sinä voit käyttää aikasi muuhun kuin veroasioiden murehtimiseen.
Osinkojen ja palkkojen verotukseen vaikuttavat eri säädökset - Selvitetään, kumpi sopii sinulle
Suomessa listattujen yhtiöiden maksamat osingot verotetaan pääomatuloina, mutta listaamattomien yhtiöiden maksamat osingot puolestaan verotetaan joko pääoma- tai ansiotuloina. Samaan aikaan yrittäjän itselleen maksama palkka puolestaan katsotaan normaaliksi ansiotuloksi. Kummankin verotukseen liittyy omat säädöksensä, jotka vaikuttavat helposti yrittäjään kohdistuvan verotaakan suuruuteen. Vero-optimointi auttaa yrittäjää arvioimaan näiden vaihtoehtoisten varallisuudenjakotapojen eroja ja vaikutuksia maksettavan veron määrään.
Varmista, että olet perillä viimeisimmistä verosäädöksistä ja niiden vaikutuksista verotukseesi
Verotukseen liittyvää lainsäädäntöä ohjataan poliittisella päätöksenteolla. Näin myös yrittäjän kantaman veron määrä ja siihen vaikuttavat tekijät muuttuvat jatkuvasti. Näiden muuttujien vaikutusten selvittäminen omalle kohdalle ei ole aina täysin yksiselitteistä. Vero-optimointi auttaa yrittäjää huomioimaan nykyisen ja tulevan lainsäädännön vaikutukset omaan verotukseen.
Milloin kannattaisi valita tilitoimisto, joka ymmärtää yrityksesi toimialaa?
Lue oppaasta, millainen merkitys tilitoimiston toimialaosaamisella on
Joissain tilanteissa voi olla etua, että tilitoimisto tuntee erityisen hyvin toimialasi ja siihen liittyvät erityispiirteet. Oppaassa tarkastellaan, mitä hyötyä tilitoimiston toimialatuntemuksesta on, ja mikä on toimialatuntemuksen rooli ylipäätään taloushallinnon ulkoistuksessa. Lisäksi nostamme tarkempaan käsittelyyn kuusi toimialaa, joissa tilitoimiston toimialaosaamisesta on merkittävää hyötyä.
Artikkeleita yrittäjyydestä ja verotuksesta

Vinkit yrittäjän verosuunnitteluun: kannattaako nostaa osinkoa vai palkkaa?
Voiko yrittäjä vaikuttaa maksamiensa verojen määrään? Miten vero-optimointia voi tehdä, ja kannattaako se? ”Ylimääräistä” veroa ei ole mieluisaa ... Lue koko juttu»

Mitä on tilinpäätössuunnittelu ja miten tilinpäätökseen kannattaa valmistautua?
Syksyllä useiden yritysten tilikausi lähestyy loppuaan, jolloin tilinpäätöksen suunnittelu ja toteutus tulevat jälleen ajankohtaiseksi. Lait ja ... Lue koko juttu»

Kasvua vai tasaista toimeentuloa? Kokenut tilitoimisto on asiakkaansa tarpeisiin mukautuva kumppani tämän tilanteesta ja tavoitteista riippumatta
Kaikki yrittäjät eivät unelmoi suurista kasvuaskelista, vaan tavoitteena on hyvä, tasainen toimeentulo. Suuri osa suomalaisista yrityksistä itse ... Lue koko juttu»

Yrityssaneeraus voi auttaa yrityksiä selviämään vaikeiden aikojen yli, mutta miten?
Yrityssaneeraus on laissa yrityksen saneerauksesta säädetty menettely, jolla turvataan taloudellisissa vaikeuksissa olevan jatkamiskelpoisen ... Lue koko juttu»