Valitse sivu
Tilitoimisto Aallon Group Oyj jatkaa strategiansa mukaista kasvua hankkimalla Rovaniemellä sijaitsevan osakkuusyhtiönsä Kasvun Kaverit Oy:n koko osakekannan. Kasvun Kaverit Oy liittyy Aallon Pohjois-Suomen alueeseen.

AALLON GROUP OYJ Lehdistötiedote 4.3.2024 klo 10.15

Aallon Group Oyj ja Kasvun Kaverit Oy:n pääomistajat ovat allekirjoittaneet 4.3.2024 kauppasopimuksen, jonka mukaisesti Aallon Group Oyj ostaa pääomistajilta näiden omistuksessa olevat Kasvun Kaverit Oy:n osakkeet, jotka muodostavat noin 78 % osakekannasta. Aallon Group -konserniin kuuluvan Aallon Pohjoinen Oy:n omistus yhtiöstä ennen kauppaa oli noin 22 %. Järjestelyn jälkeen Aallon Group -konserni omistaa yhtiön koko osakekannan.

Kasvun Kaverit Oy on Rovaniemellä toimiva vuonna 2020 perustettu tilitoimisto. Nykyisin Kasvun Kaverit on monipuolinen tilitoimisto, joka tarjoaa asiakkailleen digitaalisia tilitoimistopalveluita sekä liikkeenjohdon konsultointia. Toiminnan aloittamisen jälkeen yhtiö on kasvanut voimakkaasti nykyiseen kokoonsa. Erityisosaamista yhtiöltä löytyy muun muassa matkailualan yritysten taloushallintoon ja toimialan poikkeavaan marginaaliverotukseen.

Aallon Groupin ja Kasvun Kaverit Oy:n yhteistyö alkoi vuonna 2022, jolloin Aallon Groupista tuli yhtiön vähemmistöosakas. Kasvun Kaverit Oy:n edellisen 12 kuukauden liikevaihto oli 31.1.2024 päättyneellä ajanjaksolla noin 0,95 miljoonaa euroa.

Aallon Group Oyj:n toimitusjohtaja Ari Kelloniemi: ”On hienoa päästä tiedottamaan vuoden ensimmäisestä strategiamme mukaisesta yritysjärjestelystä. Kasvun Kaverien liittyminen Aallon Groupiin vahvistaa Pohjois-Suomen toimintojamme entisestään ja tuo konserniin uutta erikoisosaamista etenkin matkailualan yritysten taloushallinnosta. Haluan toivottaa Kasvun Kavereiden koko henkilöstön ja asiakkaat sydämellisesti tervetulleeksi Aallon Groupiin.”

Kasvun Kaverit Oy:n toimitusjohtaja Johannes Vallivaara: ”Olemme toimineet vuodesta 2022 lähtien Aallon Groupin osakkuusyhtiönä kasvattaen ja tehostaen omaa toimintaamme. Nyt olen tyytyväinen päästessämme ottamaan seuraavan askeleen yhteisellä taipaleella, kun liitymme kokonaan osaksi Aallon Groupia. Yhdistyminen tuo meille aikaisempaa leveämmät hartiat, joiden avulla kykenemme tarjoamaan asiakkaillemme entistä laajempaa palvelua. Samalla oma erikoisosaamisemme täydentää erinomaisesti Aallon jo entuudestaan laajaa palveluvalikoimaa.”

Henkilöstö jatkaa aikaisemmissa tehtävissään asiakkaidensa palvelemista

Kasvun Kaverit Oy:n henkilöstö koostuu yhteensä 12 ammattilaisesta mukaan lukien kuusi perustajaosakasta. Koko henkilökunta jatkaa nykyisissä tehtävissään osana Aallon Group -konsernia. Kasvun Kaverit Oy:n henkilöstö muodostaa jatkossa Rovaniemellä Johannes Vallivaaran alaisuudessa toimivan paikallisen toimipisteen osana Aallon Groupin Pohjois-Suomen alueyksikköä.

Vaikutukset Aallon Group Oyj:n toimintaan

Yritysjärjestelyllä arvioidaan olevan lievästi positiivinen vaikutus Aallon Groupin vuoden 2024 liikevaihtoon ja käyttökatteeseen. Järjestelyllä ei ole vaikutusta Aallon Groupin keskipitkän ja pitkän aikavälin taloudellisiin tavoitteisiin.

Yritysjärjestely toteuttaa Aallon Groupin kasvustrategiaa lisäten yhtiön voimavaroja Pohjois-Suomessa.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Ari Kelloniemi
puh. 0400 883 371

———————————————

Tilitoimistoni.

Aallon Group Oyj on työntekijöidensä, asiakkaidensa ja omistajiensa oma tilitoimisto. Tämä strategiamme ydinajatus kulminoituu Aallon sloganiin ”Tilitoimistoni.” Se on rohkea lausahdus, johon tiivistyy se peräänantamaton ylpeys ja tyytyväisyys, jota me kaikki haluamme kokea työnantajaamme, tilitoimistokumppaniamme ja omistamaamme yritystä kohtaan.

Olemme noin 400 henkeä työllistävä täyden palvelun taloushallinnon kumppani.

———————————————

Jakelu:

Keskeiset tiedotusvälineet
aallongroup.fi