Toimitusjohtajalta

Pitkän toimintahistoriamme ansiosta yhtiömme ovat saaneet palvella valtavaa määrää asiakkaita. Se tarkoittaa isoa määrää suomalaisten yritysten menestystarinoita, joihin olemme saaneet vaikuttaa. Miksi asiakkaamme ovat valinneet ja valitsevat tänäänkin juuri Aallon tilitoimistokumppanikseen? Olemme asiakkaitamme lähellä. Kuuntelemme sekä asiakkaitamme että maailmaa ympärillämme. Huolehdimme asiakkaistamme heidän parastaan ajatellen, uusinta tietoa sekä välineitä hyödyntäen ja timanttisen ammattitaitoisesti.

Tavoitteenamme on olla alamme suositelluin kumppani ja työnantaja. Tämä tavoite näkyy arjessamme, ajattelussamme ja tekemisessämme. Vaikka meitä on jo yli 200, jaamme samat arvot ja saman palon palvella asiakkaitamme ja tarjota heille kasvollista palvelua.

Vaikka tilikirjat ja reikäkortit ovat ajan saatossa vaihtuneet tositteita kirjaavaan tekoälyrobottiin, tiedämme, että tulevaisuudessakin menestys syntyy hyvien ihmisten sitoutumisesta ja ammattitaidosta. Siksi korkea henkilöstötyytyväisyys on tärkeä osa strategiaamme. Työssään viihtyvät ja kukoistavat ihmiset tuottavat parhaan asiakaskokemuksen.

Tulevaisuuden uudet teknologiset innovaatiot auttavat meitä olemaan tehokas ja kilpailukykyinen sekä kasvamaan kannattavasti. Olemme ylpeitä osaamisestamme ja siitä, että voimme olla mukana ohjaamassa toimialamme kehitystä.

Tervetuloa omistamaan vakaata kasvuyritystä, joka haluaa jakaa myös osinkoa! Meillä on erinomaiset edellytykset menestyä yhdessä!

Elina Pienimäki
Toimitusjohtaja