Valitse sivu
Aallon Group Oyj ja Forssi Oy solmivat 5.11.2021 liiketoimintakaupan, jonka mukaan Forssi Oy:n liiketoiminta liittetään Aallon Groupiin.

AALLON GROUP OYJ Lehdistötiedote 5.11.2021 klo 10.45

Sopimuksen seurauksena Meri-Lapin alueella vuodesta 2013 palvelleen Forssi Oy:n liiketoiminta siirtyy 5.11. alkaen Aallon Groupin Kemissä sijaitsevalle tytäryhtiölle Aallon Kemi Oy:lle.

Ostetusta toiminnasta Aallon Groupille siirtyy liikevaihtoa vuositasolla noin 0,1 miljoonaa euroa. Kauppa vahvistaa Aallon Groupin Pohjois-Suomen alueyhtiötä etenkin Meri-Lapin alueella, mutta järjestelyllä ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta Aallon Groupin taloudelliseen asemaan tai yhtiön keskipitkän aikavälin taloudellisiin tavoitteisiin.

Aallon Groupin Pohjois-Suomen aluejohtaja, Mikko Sipilä: ”Järjestelyn ansiosta saamme erinomaisen kasvusysäyksen Kemissä ja nousemme kaupan myötä yhä merkittävämmäksi taloushallinnon toimijaksi Meri-Lapin alueella. Uskon, että kasvollinen ja ihmisläheinen tapamme toimia, saa myös uudet asiakkaamme vakuuttuneiksi”.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Ari Kelloniemi
puh. 0400 883 371

———————————————

Tilitoimistoni.

Aallon Group Oyj on työntekijöidensä, asiakkaidensa ja omistajiensa oma tilitoimisto. Tämä strategiamme ydinajatus kulminoituu Aallon sloganiin ”Tilitoimistoni.” Se on rohkea lausahdus, johon tiivistyy se peräänantamaton ylpeys ja tyytyväisyys, jota me kaikki haluamme kokea työnantajaamme, tilitoimistokumppaniamme ja omistamaamme yritystä kohtaan.

Olemme 350 henkeä työllistävä täyden palvelun taloushallinnon kumppani.

———————————————

Jakelu:

Keskeiset tiedotusvälineet
aallongroup.fi