Valitse sivu

Varaudu kesälomakauteen ja varmista kassan riittävyys

23.05.2023 | Blogi

Kesä on useimmiten tavalla tai toisella poikkeusaikaa, yrityksen toimialasta riippumatta. Varautuminen ennakoiden kannattaa, jottei kesäaika aiheuta turhaa painetta ja liian tiukkoja tilanteita esimerkiksi kassan riittävyyteen. Mitä aiemmin kauden vaihtelut huomioidaan, sen parempi. Kuitenkin viimeistään kesän kynnyksellä kannattaa käydä läpi, miltä tilanne vaikuttaa ja mitä lähestyvä kesälomakausi tarkoittaa oman toiminnan kannalta.

Poikkeuksellisiin ajanjaksoihin varautumisessa ei voi liiaksi painottaa ennakointia, joten on aina parempi, mitä aiemmin kesään liittyvät vaihtelut on huomioitu – sitä enemmän on myös keinoja käytettävissä. Budjetointi ja ennakointi auttavat näkemään tulevaan paremmin, jolloin sesonkivaihteluista selvitään sulavammin, kuin reagoimalla vasta sitten, kun tilanne on jo päällä.

Huomioi nämä asiat kesällä – toimialasta riippumatta

Riippuu toki toimialasta ja yrityksen toiminnan luonteesta, millainen jakso kesä yritystoiminnalle on ja millaisia haasteita se tuo tullessaan. Toisilla aloilla kesä on korkean kysynnän aikaa, toisilla taas hiljaista ja henkilöstössä keskitytään lomailuun. Ajankohtana kesään liittyy kuitenkin muutamia erityispiirteitä, jotka koskettavat useimpia yrityksiä tavalla tai toisella, toimialasta riippumatta.

Tyypillisesti kesällä tulee maksettavaksi lomarahoja. Tämä tarkoittaa ylimääräistä suurehkoa summaa, joka on irrotettava kassasta – oli tilanne mikä tahansa. Usein kesän lomakausi tarkoittaa sitä, että myös asiakasyrityksissä lomaillaan. Myyntisaamisiin saattaa tulla viivästyksiä, joko lomien tai asiakasyrityksen oman tiukan kassatilanteen vuoksi. Saatavien perinnässä kannattaa olla itse aktiivinen ja muistuttaa heti, jos näyttää siltä, että myyntisaamiset ovat erääntymässä. Kesälomien aikana moni asia voi hoitua hitaammin ja pienillä viivästyksillä voi pahimmillaan olla ikävä kertaantuva vaikutus.

Asiantuntijatöissä ei synny laskutettavaa työtä loma-aikoina

Asiantuntija- tai projektitöissä kesäaikaan tyypillinen tilanne on, että henkilöstön lomaillessa ei tuottavan työn tekijöitä yksinkertaisesti ole. Tällöin myyntiä ei ole mahdollista tehdä normaaliin tapaan ja on hyväksyttävä se, että myynti on kesäaikana pienempi. Kesäajan myynti on käytännössä saatava aikaan muulloin ja tämä on huomioitava työn suunnittelussa sekä budjetissa ennakoiden. Myös lomaltapaluuaika voi olla haastavaa, jos myyntiin ei ole panostettu riittävästi ennakkoon, eikä töitä ole riittävästi lomalta palatessa. On hyvä muistaa, että viime kädessä työnantajalla on oikeus määritellä, milloin työntekijä pitää lomansa. Lomien jaksottaminen kysynnän mukaan voi olla tarpeen, jos luontaista kysyntää kuumimmille kesälomakuukausille on tiedossa ja sen onnistuminen on liiketoiminnan kannalta kriittistä.

Yrittäjän muistilista kesäkauteen

  • Budjetoi ja varaudu tulevaan mieluiten jo reilusti etukäteen
  • Varaudu lomarahojen maksuun kesällä
  • Pyri huomioimaan sesonkivaihtelut sopimusehdoissa ja maksukäytännöissä, jos mahdollista
  • Myös asiakkaasi lomailevat – varaudu maksuviivästyksiin ja ole aktiivinen saatavien perinnässä
  • Panosta myyntiin ennen lomia, jottei loman jälkeen tule liian pitkää suvantovaihetta
  • Tarvittaessa harkitse pahimman kassavajeen yli lyhytaikaisia rahoitusratkaisuja
  • Jos tilanne on todella haastava, priorisoi maksujärjestys – huolehdi ensimmäisenä palkat ja viranomaisvelvoitteet
  • Pyydä tarvittaessa apua ja tukea esimerkiksi omalta kirjanpitäjältäsi

Budjetoi ja ennakoi ajoissa

Jos kassan tiukkaan tilanteeseen havahdutaan vasta lomakauden aikana, ollaan jo pahasti myöhässä. Oppina viimeistään seuraavaan vuoteen kannatta huomioida, että mitä paremmin sesonkien vaihtelut ja kesälomajaksot huomioidaan jo reilusti ennakoiden, sen sujuvammin kausivaihteluista todennäköisesti selvitään. Vuoden laskutusta voi pyrkiä tasaamaan esimerkiksi ennakkomaksukäytännöillä, sekä sopimus- ja maksuehdoilla. Myös totuttuja tapoja kannattaa tarvittaessa kyseenalaistaa ja miettiä voiko joitain asioita tehdä toisin. Esimerkiksi osinkoja maksavissa yhtiöissä osingot maksetaan tyypillisesti keväällä. Osinkojen maksusta päätetään yhtiökokouksessa ja jos näyttää siltä, että näiden maksu keväällä aiheuttaa turhan ison vajeen kassaan, voi olla järkevää maksaa osingot myöhemmin ja siten helpottaa kesäaikaa.

Lue, miksi budjetointi ja tulevan ennakointi kannattaa!

Reagoi kassavajeeseen ripeästi

Jos oman kassan tilanne näyttää hetkellisesti haastavalta kesän aiheuttamien suurempien kulujen ja hiljaisemman myynnin takia, kannattaa ajoissa reagoida. Tarvittaessa on järkevää miettiä väliaikaisia rahoitusratkaisuja, kuten pankin limiittitiliä tai esimerkiksi laskurahoituspalveluja, jolloin myyntisaatavia vastaan otetaan rahoitusta pankista. Pientä komissiota vastaan saatava jousto voi auttaa pahimman kauden yli. Jos tilanne on jo todella haastava, kannattaa priorisoida omat maksut tärkeysjärjestykseen. Huolehdi ensimmäisenä palkat ja viranomaismaksut, sitten tärkeimmät toimittajat ja muut maksut tärkeysjärjestyksessä. Tärkeysjärjestystä ja keinoja hankalimman tilanteen yli voi miettiä yhdessä esimerkiksi oman kirjanpitäjän kanssa. Vaikea tilanne omassa yrityksessä voi tuntua todella hankalalta, mutta ulkopuolisen ammattilaisen kanssa tilanteen läpikäynti voi helpottaa kokonaiskuvan hahmottamista.

Kaipaatko apua budjetointiin, suunnitteluun ja ennakointiin? Me Aallon Groupilla haluamme tukea asiakkaidemme liiketoimintaa kokonaisvaltaisesti. Asiantuntijamme tukevat niin tulevan suunnittelussa kuin arjen talouden hallinnassa. Ota yhteyttä – autamme mielellämme!

Mitä jokaisen yrittäjän tulisi ymmärtää tuloslaskelmasta, taseesta ja kassavirrasta?

Taloustiedon ymmärrys on avain yrityksen onnistuneisiin strategisiin valintoihin ja menestyksen luomiseen.

Veloituksettomassa oppaassamme kerromme, mistä eri näkökulmista taloudellisen tiedon ymmärtäminen on tärkeää. Käymme läpi yritystalouden ymmärtämisen perusteita tuloslaskelman, taseen sekä kassavirran osalta.

Opas tilitoimistokumppanin valintaan