Valitse sivu

Viikko- vai kuukausikohtainen kassavirtaennuste?

25.11.2022 | Blogi

Kassavarat ovat yhtä elintärkeä asia liiketoiminnalle kuin suonissa virtaava veri meille ihmisille – mikäli vuotoja ei paikallista ja tyrehdytä, kuiviin vuotaminen on kohtalokasta. Miten kassavirtaa olisi järkevää pyrkiä ennustamaan ja millä rytmillä sitä kannattaa seurata?

Nykyään osa sähköisen taloushallinnon järjestelmistä tuottaa etenkin lyhyen ajan kassavirtaennusteita automaattisesti ja iloksemme olemme huomanneet, että monet yritysjohtajat ovatkin ottaneet kassavirtaennusteen aktiiviseen seurantaan. Vaikka kassavirtaennusteita käytetään laajalti, monelle yritysjohtajalle on epäselvää, minkä aikavälin kassavirtaennusteet palvelevat yrityksen tarpeita. Tähän pureudumme nyt syvemmin.

Excelistä monimutkaisempiin järjestelmiin

Usein yrittäjien kassavirtalaskelmien pohjana on Excel-taulukko, johon kirjataan odotettavissa olevat tulot ja menot. Kassavirtaennustetta laatiessa on syytä muistaa, että kyse on nimenomaan ennusteesta, jossa on mahdollisuus yllättäville kuluille ja toki toisinaan myös miellyttävämmille yllätyksille eli sellaisille tuloille, joita ennustetta tehdessä ei ole osattu odottaa.

Excel-taulukoihin kasattujen kassavirtalaskelmien sijaan ennusteet on nykyaikana myös mahdollista rakentaa suoraan sähköiseen järjestelmään, joka on yhdistetty taloushallinnon järjestelmään. Tällä tavoin kirjanpitoon kirjatut osto- ja myyntilaskut täydentävät automaattisesti ennustetta. Järjestelmästä riippuen graafinen esitystapa auttaa hahmottamaan nopealla silmäilyllä, miten hyvin yrityksen kassavarat tulevat riittämään.

Kassavirtalaskelmia tekevät järjestelmät eivät kuitenkaan ole ihmeentekijöitä, vaan ne näyttävät ainoastaan ne osto- ja myyntilaskut, jotka on jo kirjattu järjestelmään. Mikäli esimerkiksi tulossa on iso ostolasku, jota ei ole vielä kirjattu, ei tämä luonnollisesti näy ennusteessa. Tästä syystä yritysjohto kaipaa usein myös pitkän tähtäimen kassavirtaennusteita.

Pitkän tähtäimen kassavirtaennuste

Pitkän tähtäimen kassavirtaennusteella tarkoitetaan laskelmaa siitä, miten yrityksen rahavarat muuttuvat kuukausittain esimerkiksi seuraavan vuoden aikana. Samalla on syytä varautua tuleviin suuriin kulueriin. Tällaisia voi olla esimerkiksi puolen vuoden välein tehtävä lainanlyhennys tai muut etukäteen tiedossa olevat erät.

Pitkän tähtäimen kassavirtaennusteen avulla voidaan varautua tuleviin haasteisiin, esimerkiksi sopimalla etukäteen rahoitusneuvotteluista. Kun neuvottelut käydään ajoissa mahdollisia ongelmatilanteita ennakoiden, rahoitus järjestyy yleensä paremmin ehdoin. Pitkän tähtäimen kassavirtaennuste mahdollistaa myös sen, että investointien parasta ajoitusta voidaan pyrkiä ennustamaan.

Kriisiyhtiöissä katse kääntyy lyhyen aikavälin kassavirtaennusteeseen

Mikäli yrityksen kassatilanne on tiukka, joudutaan arvioita tekemään lyhyemmällä aikavälillä. Silloin tilannetta on syytä voida tarkastella vähintään 2-3 viikkoa eteenpäin, jotta voidaan arvioida minkä maksujen hoitamiseen rahat riittävät ja minkä laskujen osalta joudutaan neuvottelemaan lisää maksuaikaa.

Kassahaasteiden keskellä ei ole harvinaista, että yritys päätyy tarkastelemaan tilannetta jopa viikon sykleissä. Tämä voi jopa tarkoittaa sitä, että maanantaisin katsotaan paljonko kassassa on rahaa, minkä verran myyntejä realisoituu tulevan viikon aikana ja mitkä laskuista on saatava maksuun kuluvalla viikolla. Lienee sanomattakin selvää, että tämä on kuitenkin työläs ja stressaava tapa hoitaa yrityksen taloutta pidemmän päälle.

Yrittäjän tai talousjohtajan näkökulmasta yritysten onkin syytä pyrkiä tilanteeseen, jossa katse voidaan pitää pitkän tähtäimen kassavirran ennustamisessa. Mitä pidemmälle tulevaisuuteen voidaan katsoa, sitä paremmin pystytään keskittymään liiketoiminnan kannattavuuden parantamiseen ja strategisen tason päätöksentekoon.

Autamme kehittämään sekä lyhyen että pitkän aikavälin kassavirtaennusteita

Miten yrityksenne hoitaa kassavirtaennusteiden tekemisen ja miten ennustetta tulkitaan? Kaipaisitko selkeämpää kuvaa yrityksen maksukyvystä ja talouden kehityssuunnasta tulevaisuudessa? Ole yhteydessä, niin käydään yhdessä läpi, miten voisimme auttaa sinua kassavirtaennusteiden kanssa tai muissa yrityksenne taloutta koskevissa kysymyksissä.

Mitä jokaisen yrittäjän tulisi ymmärtää tuloslaskelmasta, taseesta ja kassavirrasta?

Taloustiedon ymmärrys on avain yrityksen onnistuneisiin strategisiin valintoihin ja menestyksen luomiseen.

Veloituksettomassa oppaassamme kerromme, mistä eri näkökulmista taloudellisen tiedon ymmärtäminen on tärkeää. Käymme läpi yritystalouden ymmärtämisen perusteita tuloslaskelman, taseen sekä kassavirran osalta.

Opas tilitoimistokumppanin valintaan