Asiakasvastuullinen kirjanpitäjä Helsinkiin
Meistä:

Aallon Helsinki (Aallon Tilitoimisto Oy) kuuluu Aallon Groupiin, joka on yksi taloushallintoalan suurimmista toimijoista Suomessa. Meitä on noin 210 henkeä 11 paikkakunnalla. Itse Aallon Group Oyj on uusi yhtiö, jonka toiminnan juuret kantautuvat kuitenkin pitkälle kotimaisen taloushallinnon historiaan. Toimimme perheyhtiöissä opittujen ja vaalittujen parhaiden käytäntöjen pohjalta. Toiminnassamme korostuvat henkilökohtaisuus, paikallisuus, asiakkaasta huolehtiminen ja asiantunteva palvelu. Hyvään asiakaspalveluun ja korkeaan laatuun tähtäävän toimintamme keskeisin tekijä on tyytyväinen ja osaava henkilöstö.

Aallon Tilitoimisto Oy on yli viisikymmentä vuotta toiminut auktorisoitu tilitoimisto. Olemme olleet mukana luomassa kotimaisen taloushallintoalan käytäntöjä ja kuulumme myös nykyään teknisessä ja ammatillisessa kehityksessä alan edelläkävijöihin. Asiakastyytyväisyystutkimuksissa olemme vuodesta toiseen saaneet huippuarvioita henkilökuntamme asiantuntemuksesta ja ystävällisestä palvelusta. Henkilökuntamme vaihtuvuus on vähäinen ja taloutemme on vakaalla pohjalla.

Olemme tuottava ja menestyvä, orgaanisesti kasvava yritys, jossa henkilöstö viihtyy. Luonnollisen kasvun jatkuessa haemme nyt vahvistusta Pasilan toimistollemme Helsinkiin. Tehtävässäsi vastaat itsenäisesti asiakasyritystesi monipuolisista kirjanpitotehtävistä, kuukausittaisista raportoinneista, tilinpäätöksistä, taloudellista neuvonnasta ja viranomaisilmoittamisesta. Olet asiakkaidesi tukena myös verotuksen eri tulkintatilanteissa.

Työn kuvaus:

Meillä työskentely tarkoittaa ennen kaikkea upeiden asiakkaidemme palvelemista. Asiakasvastuullisena kirjanpitäjänä toimit sinulle henkilökohtaisesti nimettyjen asiakkaiden omana kumppanina. Tärkeimpänä tehtävänäsi on tuntea asiakkaasi ja heidän liiketoimintansa sekä tukea heitä sen kehittämisessä. Vastaat asiakkaidesi tilinpäätöksistä ja muista kirjanpidon rutiineista. Kiinnostuksesi mukaan työtehtävä voi sisältää myös käyttöönotto- ja kehittämistehtäviä.

Tarjoamme sinulle:
  • tehokkaat ammattilaisten tarpeisiin kehitetyt työkalut ja -välineet
  • sertifioituun laatujärjestelmään perustuvan selkeän työskentelyprosessin
  • kunnollisen perehdytyksen sekä asiantuntevan ja hyvähenkisen tiimin tuen
  • huipputyypeistä koostuvan työyhteisön, jossa on tekemisen meininki
  • kannustavan esimiehen tuen
  • haasteellisia ja motivoivia työtehtäviä
  • asianmukaista koulutusta ja mahdollisuuden kehittyä työtehtävissäsi
  • kannustusta ammatilliseen kasvuun, johon Aallon Group tarjoaa loistavat mahdollisuudet
  • kilpailukykyisen palkkauksen sekä kattavan sairauskuluvakuutuksen
  • viihtyisät toimitilat hyvien liikenneyhteyksien varrella
  • jos autoilet, järjestämme sinulle pysäköinnin toimistomme läheisyyteen
Odotamme sinulta:
  • vankkaa käytännön kokemusta kirjanpito- ja tilinpäätöstöistä sekä soveltuvan koulutuksen
  • asiakaspalveluasennetta ja intoa paneutua asiakkaan liiketoimintaan
  • yhteistyökyvykkyyttä; haemme joustavaa tiimipelaajaa, jolta löytyy myös paineensietokykyä
  • positiivista suhtautumista uusiin asioihin sekä valmiutta kasvaa ja kehittyä alan jatkuvan digimurroksen mukana
  • Omaat valmiuden kasvaa ja kehittyä alan jatkuvan digimurroksen mukana
  • kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä avoimuutta, aktiivisuutta ja positiivista asennetta työyhteisöä kohtaan
Eduksesi luetaan:
  • halu ja kyky osallistua uusien toimintatapojen kehittämiseen
  • KLT-tutkinto tai valmius sen suorittamiseen
Tiedustelut ja yhteys:

Vastaamme mielellämme, mikäli haluat tiedustella lisää. Olethan siinä tapauksessa yhteydessä Toimitusjohtaja Marko Kämppiin. Markon yhteystiedot ovat: 020 7701 610 ja marko.kamppi@aallon.fi.

Mikäli koet olevasi etsimämme osaaja, niin lähetäthän cv:n ja hakemuksesi kera palkkatoiveen 31.3.2019 mennessä osoitteeseen: rekry@aallon.fi. Tutustumme niihin jo hakuaikana ja paikka voidaankin täyttää jo ennen hakuajan päättymistä.

Toivottavasti kiinnostuit tehtävästä ja saamme kuulla sinusta pian.

Apply now

Position: Asiakasvastuullinen kirjanpitäjä Helsinkiin

Kiitos hakemuksen lähettämisestä!

Työsuhteen tyyppi
Kokopäiväinen
Työsuhde alkaa
Alkaa sopimuksen mukaan
Työsuhteen kesto
Toistaiseksi voimassa oleva
Sijainti
Esterinportti 2, 00240, Helsinki
Ilmoitettu
13.03.2019
Hakuaika päättyy
17.04.2019