Valitse sivu

Tilitoimiston valinta on tärkeä päätös

04.02.2021 | Blogi

Asiantunteva tilitoimisto on yksi yrittäjän tärkeimmistä kumppaneista, ja oikean valinnan tekeminen tässä asiassa voi olla liiketoiminnan kannalta hyvinkin ratkaisevaa. Sillä, valitsetko tehtävien suorittajan vai kokonaisvaltaisen kumppanin, on suuri merkitys.

Mitä tilitoimistoyhteistyöltä voi odottaa?

Minkä tahansa kumppanuuden alkaessa on vielä aluksi arvoitus, kuinka yhteistyö tulee sujumaan. Onko kumppani lupauksensa veroinen ja puhuuko hän kanssasi samaa kieltä? Entä sujuuko arki jouhevasti?

Kaikki nämä asiat askarruttavat varmasti myös tilitoimistokumppania valittaessa. Erityisesti silloin, kun kyse on laatuaan ensimmäisestä kumppanuudesta, on vaikeaa tietää, mitä kaikkea on syytä osata vaatia ja odottaa.

Pelkistetyimmillään tilitoimisto on organisaatioille taho, joka vastaa sille uskottujen toimintojen suorittamisesta: esimerkiksi kirjanpidon, palkkahallinnon sekä osto- ja myyntilaskujen käsittelyn hoitamisesta. Nykyaikaiselta tilitoimistolta on kuitenkin lupa odottaa paljon enemmän.


Mitä on kokonaisvaltainen tilitoimistokumppanuus?

Kuten äskeisessäkin esimerkissä, myös tilitoimistokumppanuudessa konkreettinen tekeminen on kaiken perusta ja pohja. Kumppanuus sanana sisältää kuitenkin lisäksi vastavuoroisuuden. Kumppanuus myös perustuu luottamukseen ja sillä on yleensä yhdessä sovittu tavoite, jota kohti edetään suunnitelmallisesti.

Tilitoimistokumppanuuden tavoitteita voivat olla esimerkiksi arjen helpottaminen, liiketoiminnan kasvattaminen tai kannattavuuden kehittäminen. Huomion arvoista on joka tapauksessa se, että tavoite nousee asiakkaan tarpeista, ja asiantunteva tilitoimisto vastaa näihin tarpeisiin tarjoamalla käyttöön sopivan palvelukokonaisuuden.

Kumppanuudessa tärkeää on myös ymmärrys asiakkaan liiketoiminnasta. Kirjanpidon hoitamisen kautta tilitoimistolle kertyy väistämättä tietoa siitä, miten asiakkaan bisnes pyörii ja mitkä ovat mahdolliset ongelmakohdat. Asiantunteva ja kokonaisvaltaisesti palveleva tilitoimisto pystyy tämän tiedon pohjalta antamaan yritystoiminnan johtamiseen liittyviä neuvoja osana kumppanuutta.

Tilitoimistokumppanuus tuo siis tilitoimiston asiakkaalle syvempiä hyötyjä kuin mitä pelkällä käytännön toimintojen hoitamisella voidaan saada aikaan.

Mistä tiedät, mikä on se oikea tilitoimisto?

Lähesty asiaa esimerkiksi seuraavien kysymysten kautta.

  1. Pysyvätkö kumppanilla työkalut käsissä eli vaikuttaisiko taloushallinnon perusosaaminen olevan vahvalla tasolla ja riittävän kattavaa?
  2. Toimiiko keskusteluyhteys? Hyvästä kommunikaatiosta voi saada viitteitä jo yhteistyöstä neuvoteltaessa, ja sujuva viestintä on erittäin tärkeää jatkossakin.
  3. Onko kumppani kiinni nykyajassa? Ethän halua, että valintasi osoittautuu organisaatiolle hidasteeksi teknisessä tai muussakaan kehityksessä.
  4. Haluaako kumppani ymmärtää yksilöllisyyttäsi vai tarjotaanko sinulle valmista kaavaa?
  5. Löytyykö teiltä vahva yhteinen pohja eli tunteeko tilitoimisto toimialasi?

Lue lisää blogistamme: Mistä on hyvä tilitoimistopalvelu tehty? 5 tärkeintä tunnusmerkkiä.

Hyvillä työkaluilla ja mutkattomalla yhteistyöllä sujuva arki

Me Aallon Groupilla olemme kehittäneet erityisesti asiakkaidemme tarpeita ajatellen kokonaisvaltaisen sähköisen taloushallinnon ratkaisun Aallon Portin, joka tukee yhteistyötä yrityksen ja tilitoimiston välillä. Se yhdistää sähköisten työkalujen helppouden ja henkilökohtaisen palvelun.

Aallon Portti on:

  • sähköisen taloushallintosi työkalupakki
  • reaaliaikainen väylä sähköisen talous- ja palkkahallinnon tietoihin ja raportteihin
  • tietoturvallinen arkisto tärkeille dokumenteille
  • sinun ja yhteyshenkilösi kohtaamispaikka

Haluatko kuulla lisää? Pyydä Aallon Portin esittely!

Harkitsetko taloushallinnon  ulkoistamista? Lue oppaasta, mitä kumppania valitessa kannattaa huomioida!

Luotettava tilitoimisto on yksi yrittäjän tärkeimmistä kumppaneista. Lataa opas, jossa kerromme, mistä tunnistat toimivan taloushallinnon kumppanuuden.

Niin ensimmäistä tilitoimistoa kuin uutta taloushallinnon kumppania etsiessä on tärkeää löytää itselleen sopiva kumppani.

Tämä opas on tarkoitettu kaikille yrittäjille ja liike-elämän toimijoille tueksi taloushallinnon kumppanin valintaan.

Opas tilitoimistokumppanin valintaan